Operaatio Stella Polaris: Helteessä haiden seassa Hilkka Remes, Markku Hyvärinen Stella Polaris purjehtii Välimerellä. Enää ei viedä salaisia papereita Ruotsiin kuten jatkosodan aikana. Nyt viedään maakrapuja vesille Kreikan saaristoon. Kapteeni Jussi Kohvakka miehistöineen (vaimo Sirpa Kohvakka, ystävät Marja Tomminen, Hilkka Remes ja Markku Hyvärinen) lähtevät heinäkuun alussa Ateenasta Pireuksen satamasta kohti Porto Helia kreikkalaisella yhteyaluksella. Yhteysalus pysyy onnellisesti pinnalla Porto Heliin saakka. Jussi ja Sirpa ovat varsin kokeneita purjehtijoita: 20 kesää Kreikan vesillä. Marjallakin on jo muutaman kerran kokemus; Markku ja Hilkka ovat vedenvihreitä ensikertalaisia. Ensimmäinen tuntuma ennätyskuumaan Kreikan kesään tulee jo ensi askeleilla. Vielä illalla lämmintä on yli 30 astetta. Seuraavana aamuna, perusmuonavarustuksen hankinnan jälkeen Stella Polaris suuntaa keulansa ulos satamasta. Ensimmäinen päivä antaa esimakua tulevasta: meri on rasvatyyni – täysin plägänä. Ei tuulenvirettäkään tunnu veneen lipuessa sinisessä vedessä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lämpötila nousee yli 45 asteen. Sekin tulee koettua, että myös polvet voivat hikoilla. Ensimmäinen satama lähestyy. Kipparimme antaa merimiestaitojen lyhyen oppimäärän: paalusolmu, köydenheitto, työnjako, pulinat pois "Aye, aye Sir". Ensikertalaisia jännittää, varsinkin kun Markun tehtäväksi tulee hypätä ensimmäisenä laiturille kiinnitysköyttä vastaanottamaan. Tiukkaa keskittymistä, oman rootelin hoito – ja niin ollaan satamassa! Siinä vaiheessa vasta silmät avautuvat veneen ja rannan ulkopuolelle: "Ai tämmöiseen paikkaan tultiin!" Ja nyt on ouzojen aika – jamas! Onnelliselle rantautumiselle! Ilta kietoo meidät samettiin. Sataman kahvilat ja ravintolat heräävät. Kuumuus hellittää. On Trivial Pursuitin aika. Yllättävän erilaisia käsityksiä paljastuu esimerkiksi Tornion sijainnista suhteessa ruotsalaisiin kaupunkeihin. Muutamia oikeita vastauksia joudutaan tarkistamaan kännykällä Suomesta – korttien kääntöpuolen vastaukset eivät jotakin pelaajaa vakuuta "ei se niin ole, kortissa on vanhaa tietoa"... Aamuyö. Kajuutassa on tuskallisen kuumaa. Lakana kainaloon ja kannelle, nukkumaan kapealle puupenkille. Aamulla herätys kalastajien kanssa, lihasten varovainen kääntely takaisin normaaleihin asentoihin. Seuraava päivä on vähintään yhtä kuuma. Miehistö nousee kapinaan ja vaatii veneen pysäyttämistä keskelle rannatonta merta – päiväuinti. Jussi-kippari ikuistaa videolle "Mitenkäs se olikaan se Tappajahain musiikki?" Kun koneet on saatu käyntiin ja matka jatkuu, etuoikealla näkyy evä. Se ei taatusti ole pingviini. Se on HAI! Pääsemme aivan lähelle, näemme selvästi selkäevän, pyrstöevän ja valkoisen vatsan. Miehistö kalpenee, lakkaa kapinoimasta ja istuu tiukasti sittloodan penkillä loppumatkan. Seuraava ankkuripaikkamme on suojaisa laguuni. Siellä uskallamme uida. Illalla kannella katsomme huikaisevaa tähtitaivasta ja yritämme tunnistaa taivaankannen kappaleita. On aivan hiljaista – kaskaat sirittävät. Viikon lopulla suuntaamme kohti Porosta. Matkalle sattuu viikon ainoa tuulinen päivä – silloin tuulta onkin yli 20 m/s. Suolavesi pärskyy päiden yli, Leningrad Cowboyt olisivat kateellisia tukkatöyhdöistämme. Perusoivallus on, että vatsalaukun sisältö pysyy vatsassa kun pitää suun kiinni ja silmät horisontissa. Sinnikkäinkin vitsinkertoja samoin kuin hervottomat kikattajat vaikenevat. Poroksen satama on viikonloppuna vilkas. Onanssiksen veljenpoikien ristelijät (helikopteri vakiovarustuksena) tulevat Ateenasta juhlimaan. Livreepukuiset tarjoilijat täyttävät nuorten jetsetin jäsenten shampanjalaseja risteilijöiden takakannella. Me muut, vähän köyhemmät, väijymme laiturilla pimeässä. Meidän laituripaikkamme on kahviloiden kohdalla – askel vain ja voit jo tilata. Kaksi askelta - ja olet jo kirkossa. Toinen puoli asiaa on, että olemme myös aivan paikallisen nuorisodiskon oven edessä. Saamme superannoksen viimeisintä musaa myöhään yöhön. Kreikkalaisten käsitys eurodirektiivien mukaisesta 80 desibelin rajasta poikkeaa suomalaisesta. Onneksi ulko-ovi suljetaan kahden jälkeen, jolloin musiikki vähän vaimenee. Viikko on lopussa. Paluu Ateenan ja Budapestin kautta takaisin Suomeen. Ihanan viileää. Miten niin viime kesänä Suomessa oli kurjat ilmat?