Kreikan Ystävät, Kuopio - Feta-munakas ja patonki
ylaosa.gif (4226 bytes)
tapahtumat

Feta-juustomunakas (kahdelle) ja patonkia kreikkalaisittain

4 munaa
1 pienehkö sipuli (silputtuna)
Feta - juustoa (murennettuna)
kermaa (loraus)
basilikaa
oreganoa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä

Vatkaa munat kulhossa kuohkeaksi. Lisää joukkoon loraus kermaa ja sekoita. Murenna joukkoon reilu pala feta - juustoa ja sekoita. Lisää seokseen maun mukaan kuivattua basilikaa ja oreganoa, mustapippuria. Suolaa voi lisätä tarvittaessa, mutta muista, että fetassa on kohtuullisesti suolaa.Lorauta pannulle oliiviöljyä ja kuullota siinä sipulisilppu kevyesti. Lisää muna - fetaseos ja paistele sitä kunnes pohja saa kauniin ruskean värin.
Lopuksi taita munakas puoliksi siten, että paistamaton pinta jää munakkaan sisälle. Paistamisen alkuvaiheessa sekoittele munakasta pannulla.

Patonkia kreikkalaisittain

Patonkia
Oliiviöljyä
Tomaatteja (puolita)
Valkosipulia
Suolaa
Mustapippuria

Sivele kuumien patonkipalojen pinnat oliiviöljyllä, valkosipulilla, tomaatin puolikkailla ja mausta ripauksella suolalla ja mustapippuria.

Tarjoa munakas raikkaan salaatin ja patonkipalojen kera. Ruokajuomaksi sopii erinomaisesti kreikkalainen retsina ja aperitiiviksi saman maan ouzo. Molempia juomia saa Alkosta.

Kali Oreksi !

Takaisin ruokaohjeisiin